Tämän kakun tein veljeni perheelle, kun kävin katsomassa heidän pikkuista tyttöään :)

795386.jpg

Pohja
    150g digestive-keksejä
    1 dl juoksevaa flora-margariinia

Täyte
    1 prk sitruuna kasvirasvavalmistetta (sunnuntai)
    1/2 prk vanilja kasvirasvavalmistetta (sunnuntai)
    1 dl rahkaa
    1 prk flora vispiä
    4 liivatelehteä
    1/2 dl sokeria
    1 tl vaniljasokeria

Päällys on tehty Marien kehutun juustokakun kuorrutteen ohjeella:
   
    4 dl mangososetta
    2 liivatelehteä
    2 rkl vettä

Murenna digestive-keksit pussin sisässä, jottei muruja lennä ympäriinsä. Sekoita rasva ja keksit seokseksi ja painele seos irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. (Itse tein 24 cm vuokaan) Valmista täyte: Vatkaa flora vispi vaahdoksi, lisää sekaan kasvirasvavalmisteet, rahka ja sokerit. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen vähintään viideksi minuutiksi. Kuumenna kattilassa pari ruokalusikallista vettä ja lisää liivatelehdet kiehuvaan veteen. Anna liivateveden hieman jäähtyä ja lisää se sitten ohuena nauhana muiden aineiden sekaan. Kaada seos keksipohjan päälle ja laita vuoka kylmään ainakin pariksi tunniksi.
Kun kakku on hyytynyt, valmista päällinen. Liota liivatelehdet, kuumenna vesi pienessä kattilassa, lisää liivatteet sinne ja lopuksi mangosose. Kaada seos hyytyneen kakun päälle.

Koristelin kakun vaahtokarkkitaikinasta tehdyillä jalanjäljillä, suklaakuvioilla, marsipaanikukilla ja sokerihelmillä. Tämä oli kuulemma tosi hyvää:)